Senni Nieminen toi kultaa Santa Susannassa pidetyistä Euroopan mestaruuskilpailuista ja takasi myös Suomen järjettömän hienon menestyksen body fitnessissä! 3MOREREPS.com haastatteli Senniä noin kuukausi kisan jälkeen.

Olit kisaamassa viime vuoden keväällä ja voitit yleisen sarjan, mutta kisasit yleisessä sarjassa. Mitä jäi mieleen 2017 kisakaudesta?
– Kisasin ensimmäistä kertaa viime keväänä Fitness Classicissa ja ne menivät osaltani hyvin. Sain tottakai siitä kisakaudesta paljon itsevarmuutta ja uskallusta lyödä tavoitteet entistä korkeammalle. Ensimmäisistä kisoista jäi hyvä fiilis, mutta myös monta juttua jäi hampaan koloon ja paljon parannettavaa.

Keväällä Disturb Fitness Classicissa oli kova taso ja voitit sarjasi. Lähditkö kisaan voittamaan?
– Tavoite oli todella selkeä ja en nähnyt järkeä lähteä tavoittelemaan mitään muuta kuin sitä kirkkainta. Halusin päästä uudestaan kilpailemaan EM-kisoihin.


Olit jo vuotta aiemmin käynyt Santa Susannan EM-kisoissa ja tiesit minkälaista siellä on. Auttoiko se valmistautumaan toukokuussa?

– Tottakai, olin nähnyt jo kerran minkälaista kv-kisaaminen on. Lisäksi opin näkemään myös omat mahdollisuuteni lähteä tähtäämään Euroopan kärkeen. Tiesin mitä minun tuli parantaa tänä vuonna ja uskoin olevani paljon parempi.

EM-kisa oli tietysti tasokas kisa ja voitit EM-kultaa. Minkälainen fiilis sinulla oli ennen kisaa ja kisan aikana? Kerro kisapäivästä?
– Fiilis oli todella hyvä ja varma. Minulla oli sellainen tunne, että tästä tulee mun kisa. Tottakai tiesin kisan olevan kovatasoinen ja olin mm. koko kisan lyhyin kilpailija. Joka tapauksessa olin päättänyt lähteä voittamaan. Kisassa oli hyvin erinäköisiä kisaajia ja siellä olisi voinut käydä miten vain, tuomarilinjasta riippuen. Alkukilpailun jälkeen sain tiedon finaalipaikasta ja osa porukasta jäi pois. Silloin tiesin, että tässä voi käydä hyvin. Kisamme oli aika nopea ja nautin jokaisesta hetkestä lavalla. Olin tyytyväinen omaan suoritukseen ja kokonaisuuteen, jonka toin lavalle. Finaalin jälkeen palkintojenjaossa oli nopeasti jo aika jakaa mitalisijoituksia ja fiilis oli mahtava. Lopulta meitä oli kaksi jäljellä ja minut kuulutettiin viimeisenä Euroopan mestariksi Maamme-laulun saattelemana. Vein voiton täysillä tuomariäänillä. Se hetki oli uskomaton ja en tule unohtamaan sitä koskaan.


Entä kisan jälkeen? Miten juhlit voittoasi?

– Oloni oli hyvin epätodellinen ja meni hetki ennen kuin tajusin sen oikeasti tapahtuneen. Kaikki kova työ palkittiin ja sain sen mitä lähdin hakemaan. Juhlin voittoa ihan vain rentoutuen ja nauttien vallitsevasta kisahuumasta Santa Susannassa, ja tottakai nauttien vain voiton tunteesta ja siitä fiiliksestä.

Koska aloitit treenaamaan salilla ja mikä sai sinut salille?
– Menin salille 15-vuotiaana, minua vain jostain syystä kiehtoi saliympäristö ja kova treeni. Nopeasti minua alkoi kiinnostamaan miten voisin kehittyä entistä paremmin ja aloin myös tykkäämään enemmän atleettisesta fysiikasta.

Missä vaiheessa innostuit kilpailemisesta ja miksi valitsit body fitnessin? 
– Törmäsin treeniurani alkuaikoina netissä muutamaan lajin kilpailijaan ja pian päädyinkin katsomaan kisoja ensimmäistä kertaa. Olen seurannut lajia pitkään ja halu kilpailemiseen syttyi jo parin ensimmäisen treenivuoden aikana. Varsinaisen päätöksen lähteä kilpailemaan tein kuitenkin vasta n. kaksi vuotta sitten. Body fitness on miellyttänyt minun silmää aina eniten ja näin myös oman fysiikkani olevan sopivin body fitnekseen. Se mielestäni tarkoittaa kaunista, naisellista ja atleettista fysiikkaa, jossa saa olla paljon lihasta sekä ruumiinrakenne on siro ja sopusuhtainen.

Miten treenaat?
– Minun treenaaminen on kovaa perustekemistä. Treenaan salilla viidesti viikossa keskittyen lihasrasitukseen ja raskaisiin treenipainoihin. Lihasta tarvitsen paljon vielä joka paikkaan. Pidän perusliikkeistä kuten penkistä ja sumo-maastavedosta. Tykkään kuitenkin treenata monipuolisesti käyttäen pienempiä liikkeitä sekä erikoistekniikoita kuten supersarjoja.

Minkälainen dieetti/ruokavalio sinulla on?
– Syön ihan tavallista terveellistä ruokaa kuten lihaa, riisiä, puuroa ja vihanneksia. Syön mistä tykkään ja ruuasta ei pidä ottaa turhaa stressiä. Kisakaudella tykkään syödä aika askeettisesti, mutta samoja perusruokia menee vuoden ympäri.

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi kilpailuissasi?
– Näillä näkymin tulen kilpailemaan seuraavan kerran ensi vuoden puolella. Haluan kilpailla suhteellisen aktiivisesti, kehittyä kilpailijana ja saavuttaa vielä paljon!


Saat kiittää tai mainita muutaman sinua kannustaneen tai tukeneen henkilön tai yrityksen.

– Haluan kiittää Minna Pajulahtea ja Jani Ihalaista, valmentajia, jotka antaa täyden tuen. Lisäksi kiitän Pro Elite Teamia ja Team Elite Academyn porukkaa. Kiitos Zeya Designille upeista kisabikineistä. Suuri kiitos myös kaikille läheisille ihmisille!

Senni Nieminen faktat
Syntymäaika- ja paikka: 3.8.1996 Jyväskylä
Asuu: Jyväskylä
Pituus: 153 cm
Paino: 47-55 kg riippuen kaudesta
Tiimi: Pro Elite Team
Somekontaktitiedot: Instagram @senninieminen

Kilpailu-ura
2018 Euroopan mestaruuskilpailut, juniorit
2018 Juniorien SM – 163 cm, 1.
2018 Fitness Classic – 158 cm, 2.
2017 Euroopan mestaruuskilpailut – 158 cm, 12.
2017 Fitness Classic – 158 cm, 1.
2017 Juniorien SM – 163 cm, 2.

Kuvat: Tom Rehell

Lue vanhempia uutisia=>