Olen 33-vuotias mimmi Tampereelta ja valmistaudun ensimmäistä kertaa Nordic Fitness Expon SM-kilaipluihin lajina body fitness, +168 cm sarja.

Vuosia kestäneen koripalloharratukseni päätyttyä polvivammaan, alkoi salitreeni vahvasti nostaa päätään. Ensin salilla puuhasteltiin tavoitteena saada itseni ja polvi kuntoon ja päästä takaisin urheilemisen makuun. Puuhastelu loppui, kun liityin kaksi vuotta sitten Jari ”Bull” Mentulan luotsaamaan Bull’s All Out:iin, valmennukseen, jossa voi laittaa itsensä likoon ja kehittyä. Olin tykästynyt saliharrastukseen, vaikka entisenä joukkueurheilijana olisi voinut kuvitella, ettei salilla yksin treenaaminen nappaa. Halusin tehdä uudesta harrastuksesta tavoitteellista, halusin kehittyä sekä päästä elämäni parhaaseen kuntoon.


Olen aina halunnut haastaa itseäni, asettaa tavoitteita ja unelmoida elämän joka osa-alueella. Kaikki loksahti All Out:n myötä paikoilleen, harrastuksesta muodostui hyvin nopeasti elämäntapa ja nautin elämästä pitkästä aikaa enemmän kuin koskaan. Tämä vaikutti kauttaaltaan ihan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini ja energiaa tulvi ovista ja ikkunoista.

Aluksi opettelin tuntemaan paremmin kehoani ja huolehdin tarkasti niin fyysisestä kuin henkisestä hyvinvoinnistani. Fyysistä kehitystä alkoi tapahtua ja unelma kisalavasta alkoi viipyä mielessä yhä useammin, kunnes otin sen lopulta valmentajani kanssa puheeksi. Hell yeah, kisapäätös tehtiin ja taas yksi tavoite ja unelma oli asetettu. Mikään ei sinällään muuttunut, sillä tarkasti oli treenattu ja syöty tähänkin asti. Katseet siirrettiin syksyn 2018 NFE:n kisoihin.

Kehityskauteni oli kauttaaltaan onnistunut ja kisadiettini alkoi maaliskuun lopulla. Tämä opettavainen ajanjakso on ollut tähän asti valehtelematta elämäni parasta aikaa, edes 27 kg parsaa ei ole vähentänyt motivaatiota noudattaa ohjeita 100% tarkkuudella, päin vastoin, haluan näyttää sillekin. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka hyvin keho tottuu suuriin muutoksiin ja kuinka paljon myös oma asenne vaikuttaa olotilaan. Kun oma motivaatio on 110%, ympärillä ammattitaitoisia ihmisiä ohjaamassa, treenikavereita kannustamassa sekä huippu valmentaja, väitän, että ihminen pystyy mihin vain. Pitää vain uskaltaa asettaa haasteita ja tavoitella niitä. Odotan jo innolla, mitä syksy ja loppu vuosi tuovat tullessaan, mutta sitä ennen, Lahdessa nähdään, nautitaan joka hetkestä!

Ninan faktat
Nimi: Niina Jalasjoki
Ikä: 33 vuotta
Ammatti: Sisustusarkkitehti, yrittäjä, Suunnittelutoimisto Muotoa
Instagram: @niubiina
Pituus: 174 cm
Paino: Offseason n. 68 kg
Laji: Body fitness +168 cm
Tiimi: Team Bull’s All Out
Valmentaja: Jari ”Bull” Mentula

ALL OUT!


 

TAKAISIN ETUSIVULLE =>