Lahtelainen women’s physique SM-voittaja Niina Pellikka on tekemässä vahvaa comebackia. Hän itse sanoo, että baana on vapaa treeniin ja odotukset ovat saada MM-mitali Bialystokista Puolassa marraskuun alussa järjestettävissä MM-kisoista.

Kun Niina Pellikka on lavalla alkaa rytinä! Niina on treenannut koko elämänsä kovaa ja vasta nyt viime vuosina hän on päässyt kilpailemaan ja näyttämään kovan työn tuloksiaan. Kaikki lahtelaiset, jotka aikoinaan treenasivat Gym1-salilla, Lahti Body Clubilla tai nykyään Maken Fitness Centerillä, tietävät miten kovaa nainen pystyy treenaamaan, kun Niina on salilla.
Vuonna 1995 ensimmäisen kerran kehonrakennusjuniorina 44-kiloisena kilpaillut Niina piti 19 vuoden tauon ennen kuin sai itsensä lavalle vuonna 2014, jolloin hän voitti women’s physiquen SM-kultaa ja Kanadassa pidetyissä MM-kisoissa sijoitus oli kymmenes.
Seuraavan kerran lauteet kutsuivat 2016 keväällä, jolloin Niina voitti Fitness Classicin ja EM-kilpailuista Santa Susannasta tuli kuudes sija, joka tosin olisi voinut olla parempikin.
Nyt Niina aikoo taistella ei vähemmästä kuin MM-mitalista, joka hänen kohdallaan on aivan täysin mahdollinen. Tässä Niinan mietteitä toukokuun lopulla.

Niinan SM-kisavoitto 2014.

Olet pitänyt muutaman vuoden taukoa, mutta nyt syksyllä olet tulossa kisaamaan. Mitkä fiilikset?
– Nyt on paras mieliala mitä on ikinä ollut, kun elämä on kohdillaan! Elämään on mahtunut paljonkin kaikenlaisia huolia, mutta nyt on baana vapaa.

Kuinka usein treenaat?
– Viisi kertaa viikossa, joskus neljä. Aika tarkkaan kroppa kerran viikossa läpi. Käsiä ja olkapäitä tulee veivattua vähän enemmän. Treenaan yleensä yhden lihasryhmän päivässä, mutta käsitreeniä voin tehdä esimerkiksi selkätreenin kanssa.

Niina Fitness Classicin voittajana keväällä 2016.

Oletko keskittynyt johonkin tiettyyn lihasryhmään?
– Nyt dieetillä en ole keskittynyt varsinaisesti mihinkään lihasryhmään, mutta off seasonilla saatoin olla vaikka muutaman kerran kuukauden päivät treenaamatta jalkoja ollenkaan. Koska tiedän, että mä häviän niille kansainvälisille kilpailijoille mitä ainakin kuvia katselin. Kun en treenaa jalkoja, saan enemmän palautumisenergiaa muille lihaksille. Oon tehnyt tämän tyyppisen breikin jaloille ihan vain siksi, että pystyn panostamaan kovempaan selkään, olkapäihin ja hauikseen.

Miksi women’s physique ei vedä kilpailijoita lavalle?
– No, mä en tiedä, ehkä siksi, että naiset ajattelevat sen vaativan niin paljon lihasmassaa? Mä itse ajattelen samaa asiaa. Kilpailutilanne on niin paljon hauskempi women’s physiquella, kun saa poseerata ja on vapaaohjelma etkä vaan pyöri ympyrää.

Mutta etkö itsekin sanonut, että sinulla on isokokoisia kilpailijoita?
– No on, mutta ne muut ovat nuoria pimuja ja mulla on rajalliset mahdollisuuden tässä iässä. Mä tiedän että pärjään mun jaloilla, mutta tarvitsen hiukan leveyttä yläkroppaan.

Ketä toivot saavasi lavalle kilpakumppaneiksesi?
– Mahdollisimman paljon kilpailijoita tietysti. Nimillä ei ole mitään väliä.

Treenaatko enemmän SM- vai MM-kisaa varten?
– Treenaan pelkästään, että olen menossa MM-kilpailuun. Jos saisin mitalin MM-kisoista, niin se fiilis olisi sellainen, etten edes osaa sitä kuvitella! Niin, mun selkeä tavoite on saada MM-kisoista mitali.

Niina Pellikka faktat
Syntymäaika ja –paikka: 8.8.1977 Lahti
Asuinpaikka: Lahti
Pituus: 160 cm
Paino: kisoissa 55 kg, normaalisti 63-66 kg
Ammatti: Hartwallilla pääasiassa pakkauslinjan käyttäjä
Sijoitukset kilpailuissa:
2016 Euroopan mestaruuskilpailu, 6. sija
2016 Fitness Classic, 1. sija
2014 MM-kilpailu, 10. sija
2014 SM-kilpailu, 1. sija

Teksti ja video: KP Ourama
Kuvat: Tommi Mankki, Tapani Moisala, KP Ourama

Kohta rytisee taas!

 

Lue vanhempia uutisia=>